Kesäkuun viimeinen

Pudasjärven Invalidit ry. tarjosi pitkän toimimattomuustauon jälkeen yhteistä, kesäistä tekemistä
keskiviikkona kesäkuun viimeisenä päivänä.
Aloitimme tapaamisen kirkonmäeltä, jossa saimme tutustua vuonna 1781 valmistuneeseen
Pudasjärven kirkkoon. Tämän kesän kirkko-oppaana toimiva Pieta Niemelä kertoi paljon
mielenkiintoisia ja ennenkuulumattomia asioita kirkon elinkaaresta.

Kalevi Vattula säesti toivelauluja.

Kirkonmäeltä halukkaat siirtyivät kotiseutumuseolle, missä museonhoitaja Maria Laakko piti
museoesittelyn ja pääsylipun hintaan sai tutustua alueen rakennuksiin sekä esineistöön.
Järjestäjät olivat etukäteen siirtyneet Pudasjärven rantaan Rivieralle valmistamaan
nuotiomakkaroita, mehua ja kahvitusta.
Tuttuun tapaan Kalevi Vattula säesti yhteislaulua. Arpajaiset kuuluvat oleellisena osana
virkistäytymispäivään ja niinpä moni pääsi lähtemään nyytti kainalossa kotimatkalle.
Kuljetuksista vastasi Taksi Hannu Aarni. Yhdistys tarjosi jäsenistölle kokonaisuudessaan tämän
virkistäytymispäivän.
Päivän päätteeksi Pudasjärven Invalidit ry:n puheenjohtaja Ismo Riepula kiitteli jäsenistöä
aktiivisuudesta osallistua tähän eri tavalla toteutettuun virkistäytymispäivään, jota
ulkoilmatapahtumana myös sää suosi.
Seuraava tapaaminen on elokuussa, sikäli kuin vallitseva tautitilanne sallii kokoontumiset.
Lokakuun alussa on alueemme Invalidiyhdistysten syyspäivät Rokualla. Siitä, sekä syksyn muista
tapahtumista ilmoitetaan Pudasjärvi-lehdessä.


Pudasjärven uimapaikka Riviera esitti jälleen kauneuttaan puhtaine hietikkoineen.