TOIMINTAKERTOMUS 2022

Johdanto

Pudasjärven Invalidit ry. edistää vammaisten ihmisten sopeutumista ja toimii heidän hyvinvoinnin,
kuntoutuksen sekä virkistäytymisen hyväksi.

YHDISTYKSEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA TOIMINNAN PAINOPISTEET

1.1. Pudasjärven Invalidit ry. on perustettu vuonna 1975, toiminta-alueena Pudasjärvi.
Painopisteenä on invalidisoituneitten ihmisten hyvinvointi ja oikeudet.
Pyrkimyksenä on ollut kustannusten minimoiminen sähköisen toimintaympäristön
laajentamisen myötä sekä tulojen ja menojen pitäminen vakaana.

1.2. Toiminnan painopisteet 2022

Painopistealueina on ollut jäsenistön hyvinvointi, virkistäytyminen, kouluttaminen,
sosiaalinen kanssakäyminen sekä avustaminen erilaisissa virasto- ynnä muissa asioinnissa.

     1.2.1. Koulutus
    Jäsenistöllä on ollut mahdollista osallistua Invalidiliiton järjestämiin webinaareihin
    sekä erilaisiin Teams-koulutuksiin ja -tapaamisiin.
    Pudasjärven Invalidit ry:llä oli vuoden aikana kahden ison tapahtuman järjestely- ja
    vetovastuu.
    Uutena toimintana Pudasjärven yhdistys järjesti toukokuussa RYPÄS-tapaamisen
    Hilturannassa. Muut RYPÄS-yhdistykset ovat Kajaani, Kuhmo ja Kuusamo, joista
    jälkimmäinen ei osallistunut tähän tapahtumaan.
    Koko päivän ohjemaan sisältyi sekä koulutusta, paikkakunnan nähtävyyksien esittelyä
    sekä vapaata yhteistä olemista ja tutustumista toisiin yhdistyksiin. Myös ruokailu ja
    kahdet kahvit kuuluivat päivän antiin. Osallistujille tämä kokonaisuudessaan oli
    maksuton tapahtuma. Paikalla oli 39 henkilöä.
   Oulu-Kainuu-alueen yhteiset Syyspäivät järjestettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna
   ja yhdistyksemme oli yhdessä Raahen seudun Invalidit ry:n kanssa vetovastuussa
   päivien ohjelmasta. Yhdistyksestämme osallistui koulutuspäiville yhteensä 34 henkilöä.
   Muihin alueellisiin tapahtumiin ja koulutuksiin oli mahdollista osallistua
   verkkotapaamisten kautta. Yhdistyksestämme on kaksi henkilöä osallistunut kaikkiin
   aluetapaamisiin.
   Vertaistukitoimintaa on tarjottu ja järjestetty mahdollisimman paljon erilaisten
   yhdistystapaamisten ja koulutustapahtumien muodossa.
   Yhdistyksen sihteeri tuli valituksi Invalidiliiton liittovaltuustoon ja hän on osallistunut
   liiton koulutuksiin sekä lakisääteisiin kokouksiin.

    1.2.2. Kerhotoiminta
    Kuukausikerhoja pidettiin koko vuoden ajan. Heinäkuu oli lomaa ja syyskausi aloitettiin
    makkaranpaistolla Rajamaan rannassa, minne olimme kutsuneet vieraiksi Pudasjärven
    Kajastus ry:n sekä Pudasjärven kuuloyhdistys ry:n. Osallistujia oli 43 henkilöä.
    Kuukausikerhoissa on vierailijoitten lisäksi pelattu bingoa, laulettu, askarreltu, pelattua
    lattiapelejä sekä muuta aktiviteettia.

    Kahvittelu ja porinatuokiot kuuluvat oleellisena osana kerhopäiviin. Tämän vuoden
    aikana on ollut kerhoissamme joka kuukausi myös jokin teema, minkä ympärille
    tapahtuma on rakennettu.
    Toukokuun teemana oli äitiys, jolloin kerhossa keskusteltiin äitiydestä ja kukitettiin
    kaikki naiset. Miehet lauloivat heille onnittelulaulun.
    Marraskuun teemana oli isyys, jolloin puolestaan miehet kukitettiin ja keskusteltiin
    sekä isyydestä että isoisän roolista ja merkityksestä. Naiset lauloivat miehille.
   Joulukuun kerhotapaaminen pidettiin pikkujoulun merkeissä seurakuntakeskuksen
   isossa kahviossa. Kerhopäiviin on osallistunut keskimäärin 25 henkilöä / kerta.

   1.2.3. Kuntoliikunta
   Tiistaisin on ollut vesijumppa ja se on ollut jäsenistölle ilmainen. 

   1.2.4. Vaikuttaminen
   Vuoden aikana pystyimme järjestämään yhden tietoiskutempauksen, joka toteutettiin
   Oulu-Kainuu alueella useammassa yhdistyksessä samaan aikaan.
   Pudasjärvellä jalkauduimme päivän aikana kolmen kaupan eteen
   neuvomaan ja keskustelemaan INVA-pysäköinnistä.

   1.2.5. Virkistäytyminen
    Vuotuisia, ihmisille tärkeitä tapahtumia pystyimme jälleen järjestämään.
    Teatteriretken toteutimme yhdessä Pudasjärven alueen Sydänyhdistys ry:n kanssa.
    Konserttitapahtumia tarjosimme paikallisesti sekä huhti- että toukokuussa.
    Sekä teatteri- että konserttielämyksien toteuttamisen mahdollisti osittain Pudasjärven
    kaupungin kehittämis- ja toimintatukiavustus, osa tuli yhdistykseltä ja pieni osa
    kerättiin omavastuuosuuksilla. Osallistujia näihin tapahtumiin oli yhteensä 71
    henkilöä.

    Vuoden aikana kerhoissamme oli kuukausittain eri teema, jota toteutimme.
    Pikkujoulua vietettiin joulukuussa seurakuntakeskuksen ison kahvion puolella.
    Ruokailu ja tarjoilu hoidettiin omien ammattilaisten voimin.
    Pikkujoulu-ohjelmana oli yksin- ja yhteislaulua hanurimusiikin säestyksellä, sketsejä
    sekä tilaisuudessa muistettiin aktiivisia toimihenkilöitä sekä pois jääviä
    hallitustoimijoita Kynttilätalon tuotteella.
    Paikalla piipahti myös joulupukki ohikulkumatkallaan jättäen lahjasäkin vikkelien
    tonttujen jaettavaksi.
    Osallistujia pikkujoulussa oli 32 henkilöä.

2. VAIKUTTAMISTOIMINTA

2.1. Osallistuimme Oulu-Kainuu-alueen yhdistysten kanssa yhtäaikaisesti

vaikuttamistietoiskuun INVA-pysäköinnistä. Päivän aikana oltiin S-marketin, K-
Supermarketin ja Tokmannin parkkipaikoilla muistuttelemassa virhepysäköinneistä,

Tietoisku onnistui kiitettävästi. Toimeksiantoja tuli vain muutamia.

2.2. Yhdistyksemme kuuluu Pudasjärven Vanhus- ja vammaisneuvostoon.

2.3. Yhdistyksemme osallistui huhtikuun kuntavaaleissa pieniele-vaalikeräykseen.

2.4. Oulu-Kainuun vaalipiiristä yhdistyksemme sihteeri Terttu Salmi toimii Invalidiliiton
liittovaltuustossa ensimmäistä toimikautta.

2.5. Yhdistyksemme sihteeri valittiin kuntavastaavaksi pieniele vaalikeräykseen tulevissa
vaalitapahtumissa.

2.6 Lokakuussa valtakunnallisella Vanhustenviikolla yhdistyksemme osallistui erilaisiin
tapahtumiin. Kävimme muun muassa laulattamassa vanhuksia hoivakodeissa ja
toimimme avustajina Vanhustenviikon kirkkopäivänä.

2.7 Yhdistyksemme sihteeri on käynyt myös SPR:n toteuttaman Riksaluotsi-koulutuksen ja
on näin laillistettu kuljettamaan ikäihmisiä tai muuten liikuntarajoitteisia henkilöitä
virkistävällä pyöräretkellä.

3. YHDISTYSTOIMINTA

3.1. Jäsenpalvelut
    3.1.1. Uudet jäsenet saavat tietopaketin, sekä Invalidiliiton että Pudasjärven Invalidien
               toiminnasta ja kutsut kaikkiin yhdistyksen yhteisiin tapahtumiin osallistumisesta.

    3.1.2. Jäsenistöä muistetaan onnittelukortilla 50 ikävuodesta ylöspäin 5-vuoden välein.
               Kunnioitetaan kerhopäivissä myös poisnukkuneita jäseniä polttaen kynttilää ja viettäen
               hiljainen hetki. Kukkatervehdyksellä on muistettu eri tavalla ansioituneita jäseniä.

    3.1.3. Invalidiliitto tarjoaa vuosittain joulupaketin yhdistyksen jäsenille (max 2 hlöä/yhdistys).
              Pudasjärven Invalidit saivat valitsemilleen kahdelle henkilölle liiton joulupaketin.

3.2. Virkistys- ja yhdessäolo

    3.2.1 Joka kuukauden toinen torstai oli määritelty kerhopäiväksi. Varsinaisia
              kerhokokoontumisia oli vuoden aikana 9 kertaa. Osallistujamäärä kerhotapahtumiin oli
              yhteensä 203 henkilöä.

    3.2.2 Uimahallissa on päässyt käymään ohjatussa vesijumpassa tiistaisin ja torstaisin.
              Kävijöitä on ollut viikoittain 2 – 4 henkilöä.
             Seurakunnan järjestämiin tapahtumiin on voinut osallistua omien kykyjensä mukaan.
             Muiden yhdistysten tapahtumiin olemme myös osallistuneet. Tilastoja yhdistyksemme
             osallistujamääristä näihin tapahtumiin ei ole tiedossa.

    3.2.3 Osallistuimme Oulu-Kainuu -alueen yhdistyksille järjestettyihin tapahtumiin etänä.

Yhteistyökumppanit ja yhteistyöhankkeet
Pudasjärven Invalidit ry:llä on yhteistyökumppaneina Invalidiliitto, aluejärjestö,
Pudasjärven kaupunki, Pudasjärven seurakunta sekä paikalliset yrittäjät.

Viestintä /Tiedotus

Syyskokouksessa 2022 päätettiin ilmoituskanavaksi Pudasjärvellä ilmestyvä
ilmaisjakelulehti PUDASjärveläinen. Perusteluina oli lehden levikki ja edullisuus.

Tapahtumista ilmoitetaan lisäksi tekstiviesteillä, sähköpostilla, IT-lehdessä, puinva.fi-
kotisivuilla sekä kaupungin tapahtumakalenterissa.

Näkyvyyttä ja avoimuutta ovat tuoneet useat lehtiartikkelit vuoden aikana, niin
toiminnallisina- kuin puffijuttuina.
Vuoden 2022 aikana on päivitetty ja uusittu myös puinva.fi -kotisivuja.

Neuvonta
Yksittäiset henkilöt ovat hoitaneet kykyjensä mukaan erilaista neuvontaa niitä tarvitseville.
Apua pyydetään eri kanavilta.

4. TOIMINTAEDELLYTYKSET
    4.1. Hallinto
         4.1.1. Hallituksen koko vuonna 2022 oli 6 varsinaista ja kaksi varajäsentä.
                    Toiminnantarkastajia oli kaksi ja heille kaksi varatoiminnantarkastajaa.
                    Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 135, joista alle 29-vuotiaita 2 ja yli 63-
                   vuotiaita 13. Kannatusjäseniä kaksi ja kunniajäseniä yksi.
                   Erilaisia toimikuntia ei varsinaisesti ole, mutta tiedotus-, matka-, tarjoilu- ja
                  muistamisvastaavat valittiin järjestäytymiskokouksessa.
                  Yhdistyksellä on vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Kevätkokous pidettiin
                  maaliskuussa ja syyskokous syyskuussa seurakuntakeskuksessa.
                  Yleisiin kokouksiin osallistui yhteensä 45 henkilöä.
                  Hallitus kokoontui vuoden aikana 11 kertaa, joista 10 toteutettiin puhelinkokouksena.

4.2. Talous ja resurssit
Yhdistyksen talous on vakaa ja tilinpäätös hieman alijäämäinen jäsenistölle tarjottujen elämysten
sekä isohkojen hankintojen vuoksi. Talouteen on suuresti vaikuttanut sähköisen tiedonkulun
käyttäminen sekä edullinen julkinen ilmoittelumuoto. Myös postituskulut ovat pienentyneet, koska
Invalidiliittoon päin suoritettava kanssakäyminen hoidetaan sähköisesti.
Näitä toimintatapoja jatketaan edelleen.

Varainhankinta
Varainhankitatulona on Kurenalla hoidettu PUDASjärveläinen-lehtien nippujakelua yhteensä 20 eri
kohteeseen. Tästä on ollut vuositasolla tuloa 1200,00 €.
Pieniele vaalikeräyksestä saatiin tuloja 249,82 €.
Jäsenmaksut ovat toiseksi suurin tuloerä. Adressimyyntiä on myös suoritettu aktiivisesti.
Kerhopäivissä ynnä muissa tapahtumissa on pidetty arpajaisia, joista on ollut tuloja. Kerhokahvit ja
bingo ovat myös tuottaneet vuositasolla muutamia satasia. Kerhopäivätuotoilla on maksettu
kahvitukset, bingopalkinnot sekä tilavuokrat. Lokakuusta alkaen tilavuokrat ovat jääneet pois.

Yleisavustukset
Pudasjärven kaupungilta saatiin kehittämis- ja toimintatukiavustusta 900,00 €, joka käytettiin
jäsenistön virkistäytymiseen sekä välttämättömiin lehti-ilmoituksiin.
Muita yleisavustuksia emme saaneet.

5. YHDISTYKSEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

Yhdistyksessä pyrittiin vähentämään yleiskuluja jatkaen uusilla toimintatavoilla sekä kehittäen niitä lisää.
Aktiivisella kouluttautumisella pysyttiin ajan hengessä mukana.
Jäsenhankinta, liiton tarjoamiin koulutuksiin ja tapahtumiin osallistuminen tulee olla aktiivisempaa.
Paikallisten yhdistysten kanssa tulee tehdä enemmän yhteistyötä.

Pudasjärvellä 3.1.2023
Pudasjärven Invalidit ry.
Terttu Salmi
Sihteeri

Vanhat toimintakertomukset