esittely

Pudasjärven Invalidit ry. on rekisteröity syyskuun 9. päivänä vuonna 1975. Toiminta-alueenamme
on Pudasjärven kaupunki.

Puheenjohtajina ovat toimineet Reino Puurunen, Elo Eräkannas, Toivo Liikanen, Toivo Kela, Antti
Erkkilä, Aarne Putula, Kyllikki Hanhisuanto, Esa Viuhkola ja Ismo Riepula, jonka toimikausi jatkuu.

Yhdistyksemme toiminnan painopistealueina ovat invalidisoituneitten ihmisten hyvinvointi ja
yhdenvertaiset oikeudet yhteiskunnassa. Lisäksi valvomme jäsenistömme yleisiä, ammatillisia,
taloudellisia sekä yhteiskunnallisia etuja. Kuulumme myös paikkakunnan Vanhus- ja
vammaisneuvostoon. Ylläpidämme ja kehitämme myös jäsenistömme henkistä ja toiminnallista
vireyttä, keskinäistä vastuuntuntoa ja yhteenkuuluvuutta sekä laajennamme heidän
yhteiskunnallista tietotaitoa.

Järjestämme juhla-, koulutus- ja tiedotustilaisuuksia, sekä osallistumme valtakunnallisiin
tempauksiin näkyvyyden saavuttamiseksi.
Kulttuuritilaisuuksia järjestämme vuosittain esimerkiksi teatterimatkojen muodossa.
Järjestämme kuukausikerhoja, retkiä, nuotiotapahtumia sekä tutustumisia erilaisiin kohteisiin
kotikunnassa.

Lisäksi osallistumme Invalidiliiton järjestämiin tapahtumiin ja koulutuksiin.
Toimintavuoden päättää aina jäsenistön yhteinen pikkujoulu, jonka myötä laskeudumme
joulurauhan viettoon. Taloudellinen tuki on konkreettista muun muassa joulupakettien muodossa.
Paikkakunnan muitten yhdistysten kanssa osallistutaan yhteisiin tapahtumiin, joissa tutustumme
toisiin henkilöihin.

Yhdistys toimii Invalidiliitto ry:n jäsenyhdistyksenä. Kuulumme Oulu-Kainuu alueeseen.
Jäsenmaksu on alusta alkaen ollut maltillinen. Nykyisellään vuotuinen jäsenmaksu on ainoastaan
10 € / henkilö, joka sisältää liiton julkaiseman IT-lehden noin kuusi kertaa vuodessa sekä ilmaisen
neuvonnan.

Jäseneksi hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus. jäsenmaksulaskutus kulkee nykyisellään
Invalidiliitto ry:n kautta. Uusi jäsen saa kaikki jäsenoikeudet heti kun on suorittanut jäsenmaksun.
Jäsenmaksukausi on kalenterivuosi.

Yhdistyksellä on Invalidiliitto ry:n määräämät pakolliset Kevät- ja Syyskokoukset, joista ilmoitetaan
paikallisessa ilmaisjakelulehdessä, kotisivuilla sekä tekstiviesteillä jäsenistölle.

Yhdistyksemme hallitus vaihtuu vuosittain, jonka jäsenet valitaan Syyskokouksessa. Hallituksen koko
on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä 3-5 jäsentä. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
toimikaudet ovat kaksi vuotta ja heidät valitaan toimiinsa vuorovuosina.
Hallitus valitsee keskuudestaan sihteerin ja taloudenhoitajan.