You are currently viewing Invalidiyhdistyksillä tapaamisia yli rajojen
Ennen teatterille lähtöä järjestäydyimme Kesäkoti Invalan pihalla yhteiskuvaan. Äärimmäisenä oikealla kuljettajamme Eero Piri.

Invalidiyhdistyksillä tapaamisia yli rajojen

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:Uncategorized

Kajaanin Seudun Invalidit ry. järjesti torstaina 4.5.2023 RYPÄStapaamisen, joka on Invalidiliiton
vuosittain toistuva toinen, iso koulutustapahtuma Oulu-Kainuun alueella. Viime vuonna vastaavan
tapahtuman järjesti Pudasjärven Invalidit ry. Ensimmäistä kertaa toimittiin nyt myös yli aluerajojen, sillä mukaan oli kutsuttu Itä-Suomen alueeseen kuuluva Iisalmen Invalidit ry. Tätä aluerajojen ylittämistä pohdittiin jo vuoden ensimmäisessä koulutustapahtumassa Pudasjärvellä ja tuolloin Invalidiliiton edustajat näyttivät vihreää valoa suunnitelmalle, että pitkien välimatkojen vuoksi juuri Kajaanille on luonnollista ottaa toimintaansa ja yhteisiin tapaamisiin mukaan Iisalmi.

RYPÄStapaamisessa oli edustus neljästä invalidiyhdistyksestä. Meitä oli mukana kaikkiaan 52 henkilöä. Kajaanilaisten lisäksi oli viisi Iisalmesta, kaksi Kuhmosta ja 33 Pudasjärveltä. Tätä aluerajojen ylittämistä pohdittiin jo vuoden ensimmäisessä koulutustapahtumassa Pudasjärvellä ja tuolloin Invalidiliiton edustajat näyttivät vihreää valoa suunnitelmalle. Pitkien välimatkojen vuoksi juuri Kajaanille on luonnollista ottaa toimintaansa ja yhteisiin tapaamisiin mukaan Iisalmi. Iisalmen Invalidit ry:n puheenjohtaja Teuvo Toppinen toi puheenvuorossaan esille tärkeitä, yhteisiä asioita.

Tapaamisessa suunniteltiin ja kehiteltiin yhdistysten yhteistyötä. Yhdessä etsittiin keinoja muun
muassa digi-asioinnin ja yhteyksien luomisen käyttöönottamiseen, kerhotoimintojen
virkistämiseen ja niistä tiedottamiseen sekä yhdistystoiminnan monipuolistamiseen huomioiden
Aamupäivän tilaisuus alkoi puuroaamiaisella ja esittäytymisellä. Koulutusosiossa suunniteltiin ja
kehiteltiin yhdistysten yhteistyötä. Yhdessä etsittiin keinoja muun muassa digi-asioinnin ja
yhteyksien luomisen käyttöönottamiseen, kerhotoimintojen virkistämiseen ja niistä tiedottamiseen sekä yhdistystoiminnan monipuolistamiseen huomioiden vammaisuuden ja ikärakenteen. Yhdistykset saivat kotiin viemisinä uusia ideoita omaan toimintaansa. Päivällä kävimme Kajaanin kaupunginteatterissa katsomassa Kirsikkapuisto -kappaleen. Teatterin jälkeen palattiin takaisin Kajaanin yhdistyksen Kesäkoti Invalaan lounaalle, jonka jälkeen oli vapaan ohjelman vuoro. Paluumatka aloitettiin puoli kuuden aikaan iltapäivällä.

Taphtumien kesä avattu

Pudasjärveltä lähdettiin aamulla kahdeksan aikaan. Hyinen kevätaamu karisti viimeisetkin unenrippeet silmistä, kun odottelimme Oikopolun pysäkillä valkoista STP Liikenne Oy:n bussia saapuvaksi. Eero Piri istui penkin ja ratin välissä.

Alkuun yhdistyksen sihteeri kertoi matkalaisille päivän ohjelmasta ja tietenkin lauloimme kuljettajalle yöllä kirjoittamani laulun, jotta hän jaksaa kuunnella meitä koko päivän ja pujotella
isolla autolla mitä hankalimpiin paikkoihin. Kalevi Vattula veti yhteislaulua ja Kaisu Lehtola möi arpoja. Arpajaiset pidettiin kotimatkalla, jossa Maija-Liisa Piri kuulutti voittonumeroita ja Pirjo Stenius tuttuun tapaan juoksutti arpapalkintoja onnekkaille. Kiitokset kaikille arpapalkintoja lahjoittaneille paikallisille yrityksille sekä yhdistyksen väelle.

Kiitokset myös kaikille aktiiveille ja Kajaanin reissulla mukana olleille – meillä kaikilla oli niin mukavaa!

Kiitos myös STP Liikenne Oy ja Eero, että jaksoit olla kanssamme pitkän päivän. Tästä on hyvä
jatkaa kesän uusiin seikkailuihin ja tapahtumiin.

Kajaanilaisten vieraanvaraisuus näkyi ohjelman ja notkuvan pitopöydän muodossa.