Syystoiminnan_aloitus
Kesälomat on pidetty ja yhdistyksetkin aktivoituvat. Pudasjärven Invalidit ry. aloitti syyskauden toiminnan elokuun toisena torstaina.

Kokoonnuimme Rajamaanrannan laavulle, jonne Invalidiyhdistys oli kutsunut vieraakseen
Pudasjärven Kajastuksen sekä Pudasjärven Kuuloyhdistyksen. Yhdistyksemme tarjosi kahvit, nisut,
mehut ja nuotiomakkarat. Paikalle saapui noin 50 ulkoilijaa.

Aamun sateet aiheuttivat kysymyksiä, että missä sitä ollaan, kun sataa? Paikkaa ei ollut tarkoituskaan vaihtaa – ilmathan ovat vain asenne- ja pukeutumiskysymys!
Kova tuuli pyyhki sadepilvet pois ja koko tapahtuman ajan paistoi aurinko.

Aluksi istuimme laulamassa ja kahvittelemassa lenkkipolun alkupäässä olevan katoksen ympärillä. Luottomuusikkomme Kalevi Vattula säesti toivelauluja.

Pirjo Stenius piti arpajaiset, jonka jälkeen siirryttiin nuotiopaikalle paistamaan makkaroita, missä
Esa Viuhkola oli jo ehtinyt ensimmäiset makkarat laittamaan tulille.
Laavulla vielä laulu kaikui ja muutenkin oli mukavaa, kun eri yhdistykset tapasivat toisiansa. Näitä
vierailukutsuja on tarkoitus jatkaa vielä syksyn aikana!

Invalidien seuraava kokoontuminen on Invalidiliiton Syyspäivät Rokualla elokuun viimeisen
viikonlopun aikana mikä on Oulu-Kainuun invalidiyhdistysten yhteinen tapahtuma.

Tänä vuonna vetovastuussa on Pudasjärven Invalidit ry. yhdessä Raahen seudun Invalidit ry:n kanssa.

Pudasjärven Invalideilla on tämän vuoden aikana ollut useita suurtapahtumien järjestelyitä.

Toukokuussa oli neljän yhdistyksen RYPÄS-tapaaminen, elokuussa Rokuan Syyspäivät ja lokakuussa tulee olemaan vielä koko alueen Suunnittelupäivien järjestäminen.

Paikallisesti yhdistyksen kerhot pyörivät kuukauden toinen torstai seurakuntakeskuksen rippikoulusalissa, alkaen kello 14.

Syyskuun kerhon alussa pidämme Syyskokouksen, joka on henkilövalintakokous. Se on jäsenistön kannalta tärkeä kokous, jotta saataisiin toimiva hallitus luotsaamaan seuraavan vuoden tapahtumia.

yhteiskuva